Digitaalinen Valmistus Uudistettuna

Upouusi alustamme, jolla voi tehdä tarjouspyyntöjä, suunnitteluanalyysejä ja tilauksia, on nopeampi ja intuitiivisempi kuin koskaan ennen – ja luotu sinunlaisiasi asiakkaita ajatellen.


Tervetuloa täysin uudelle digitaaliselle valmistusalustalle

Käynnistimme yrityksemme toiminnan ja toimme sen digitaalisen valmistusmallin markkinoille yli 20 vuotta sitten. Näinä vuosikymmeninä jatkuva muutos on ollut alalla välttämätöntä. Tekniikkaan perustuva valmistusyritys ei voi yksinkertaisesti selviytyä, jos se tyytyy kulloiseenkin tilanteeseensa. Sen sijaan on katsottava tulevaisuuteen. Kehittymisestä puheen ollen, olemme rakentaneet jotakin vielä suurempaa, parempaa ja tuottavampaa – täysin uuden digitaalisen valmistusalustan. Voimme vakuuttaa, että seikat, joista pidit aiemmassa alustassamme, eivät ole kadonneet mihinkään, vaan niitä on vain paranneltu.


Mikä muuttuu valussa, koneistuksessa ja 3D-tulostuksessa?

Jokaisella palvelulla on omat ainutlaatuiset ominaisuutensa, joista arvelemme sinun pitävän. Ruiskuvalun osalta pystyt nyt tarkastelemaan portteja ja ulostyöntötappeja koskevaa suunnitelmaa ennen työkalujen ja osien tilaamista. CNC-koneistuksessa olemme merkittävästi yksinkertaistaneet kierteitystoimeksiantoja, minkä ansiosta voit helposti napsauttaa mitä tahansa reikäominaisuutta ja määrittää vaadittavat kierteet. Mitä 3D-tulostuspalveluun tulee, hintataulukosta näet reaaliaikaisesti lisämateriaaliin ja resoluutioon perustuvat kustannusvaikutukset.



Tarkastele mallitarjouspyyntöjä palveluittain

Mallitarjouspyyntöjemme avulla voit testata digitaalista valmistusalustaamme niin näet, miten järjestelmässä navigoidaan. Voit mukauttaa esimerkiksi materiaaleja, määrää ja läpimenoaikaa, näet hintavaikutukset ja voit tarkastella eri osien vuorovaikutteista suunnitteluanalyysiä. Jokaisella palvelulla on omat yksityiskohtansa, joten kannattaa perehtyä kaikkiin kolmeen.

Ruiskuvalu

Injection Moulding Analysis

Tutustu perusteelliseen muovautuvuusanalyysiin sekä prototyyppien tekemisen ja kysynnän mukaan tapahtuvan valmistuksen hintavertailuominaisuuteen.

TARKASTELE MALLITARJOUSPYYNTÖÄ

CNC-koneistus

CNC Machining Analysis

Katso, miten helppoa on määrittää kierteet reikiin ja tarkistaa mahdolliset koneistusohjeet.

TARKASTELE MALLITARJOUSPYYNTÖÄ

3D-tulostus

3D Printing Analysis

Tutustu materiaaliominaisuuksiin, niin voit vertailla 3D-tulostusprosessien, materiaalien ja resoluutioiden kustannuksia.

TARKASTELE MALLITARJOUSPYYNTÖÄ

Usein esitetyt kysymykset



Yleistä Tietoa

Q: Toimivatko olemassa olevat sisäänkirjautumistunnukseni?
A: Kyllä.  Voit käyttää kaikkia olemassa olevia sisäänkirjautumistunnuksiasi. Kaikki aikaisemmat tilauksesi löytyvät tililtäsi kohdasta ”Tilaushistoria” ja tarjouspyynnöt viimeksi kuluneiden 30 päivän ajalta löytyvät kohdasta ”Projekti 0”.

Q: Olen unohtanut salasanani. Miten voin palauttaa sen?
A: Napsauta sisäänkirjautumisnäytössä ”Unohdin salasanani” ja syötä sähköpostiosoitteesi. Sinulle lähetetään uusi linkki salasanan palauttamiseksi.

Q: Missä on latauspainike?
A: Voit ladata CAD-tiedostosi Protolabsin verkkosivuston useilta sivuilta, myös kotisivulta. Aloita prosessi napsauttamalla painiketta Vastaanota tarjous, jonka kautta pääset tarjousjärjestelmäämme. Jos sinulla on tili, voit ladata osia tarjousjärjestelmästämme napsauttamalla Projektit-välilehdeltä Luo uusi projekti.

Q: Miksi minun on kirjauduttava tililleni saadakseni tarjouksen?
A: Protolabs-tili mahdollistaa CAD-tiedostojen tallentamisen ja osien hankkimisen. Kun luot tilin, kysymme sinulta joitakin henkilötietoja tilin turvallisuuden ja palvelujemme hyödyllisyyden varmistamiseksi. Lisätietoja siitä, miten käytämme näitä tietoja, voit lukea yksityisyyden suojaa koskevista toimintalinjoistamme.

Q: Missä on ostoskorini?
A: Uloskirjautuminen tapahtuu nyt portaalisi kautta, ja voit kirjautua ulos tarjouspyynnöstä. Napsauta tarjouspyyntöä ja tilaa. (Tarjouspyynnöstä tulee ostoskori.)

Q: Miksi minun on valittava materiaali lataamisen yhteydessä?
A: Voit vaihtaa materiaalin missä vaiheessa tahansa ennen tilaamista. Kun valitset materiaalin prosessin alussa, tarjouksen hinnoittelu on tarkin.  Se auttaa myös läpimenoaikojen ja nopeutetun toimituksen saatavuuden määrittämisessä.

Q: En halua tilata kaikkia tarjouspyynnössäni olevia osia. Miten voin poistaa jotkin osat ja tilata loput?
A: Napsauta Osan vaihtoehdot ja sen jälkeen joko Siirrä uuteen tarjouspyyntöön tai Poista osa.

Q: Mistä tiedän, että lataukseni onnistui? En saanut vahvistusviestiä.
A: Saat vahvistuksen, kun tarjouspyyntösi analyysi on valmistunut. Jos et saa vahvistusta, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Q: Miten valitsen toissijaiset toimet?
A: Konfiguroidessasi osaa, kohdassa 4. Lisää vaihtoehtoja toissijaisten toimien vieressä näet napsauttamalla Valitse lisäpalveluja.

Q: Miten voin tarkistaa tarjouspyyntöni tilan?
A: Kirjaudu tilillesi ja avaa projekti. Näet jokaisen tarjouspyynnön kohdalla värillisen merkinnän, joka ilmaisee sen tilan.

  • Valkoinen – Osa vaatii konfiguroinnin ja analyysin.
  • Harmaa – Osan analysointi on meneillään.
  • Vihreä – Tarjouspyyntö on valmis, osa on tilattavissa.
  • Oranssi – Tarjouspyyntö on valmis, osa vaatii tarkistuksen.
  • Punainen – Tarjouspyyntö on valmis, ei tarjousta ja osa on poistettava tarjouspyynnöstä.
  • Musta – Tarjous on umpeutunut.

Q: Mistä tiedän, että tarjouspyyntöni on käsitelty? Näkyykö se tililläni
A: Saat sähköpostiviestin, kun tarjous on valmis tarkistettavaksi. Näet osaluettelon osat tililläsi ja sen projektin kohdalla, johon osa tällä hetkellä sisältyy.

Q: Joistakin projektini osista on tehty tarjous ja joistakin ei. Saanko ilmoituksen valmiista osista? 
A: Saat sähköpostiviestin heti, kun kaikki tarjouspyyntöösi liittyvät osat ovat valmiit tarkistettavaksi.  Ymmärrämme, että haluat tietää koko projektisi hinnan, joten ilmoitamme sinulle heti, kun projekti kokonaisuudessaan on valmis.

Q: Voinko tallentaa tiedostoni?
A: Tiedostosi tallentuu automaattisesti tilillesi. Voit ladata tiedoston tililtä vain, jos siinä on Protolabsin ehdottamia muutoksia, jotka me olemme ladanneet sinne.

Q: Mikä on tiedostojen järjestämis-/nimeämismenetelmä? <
A: Osasi alkuperäinen nimi on CAD-tiedoston nimi.  Voit muokata nimeä milloin tahansa.  Voit myös järjestää osasi yhden projektin alle, mikä helpottaa tilisi pitämistä järjestyksessä.

Q: Miten voin tehdä tilauksen, kun tarjous umpeutuu?
A: Avaa osa, napsauta Tilaa ja lähetä.<

Q: Tarvitsen apua suunnitteluun. Mitä suunnittelutukea tarjoatte?
A: Autamme sinua mielellämme suunnittelussa, jotta osien valmistettavuus Protolabsin prosessissa olisi mahdollisimman hyvä.  Neuvoja saat ottamalla yhteyttä sovellusinsinööreihimme.

Q: Jos lataan useita osia, miten näen kutakin mallia koskevat ohjeet?
A: Napsauta Tarkastele analyysiä ja siirry alas nähdäksesi kunkin osan. Napsauta sitten osaa ja hyväksy ohjeet.

Q: Onko minulla aikaa tehdä muutoksia?
A: Voit ladata muutoksen milloin tahansa ennen uloskirjautumista.  Jos muutoksia tarvitaan, konfiguroi tarjouspyyntö uudelleen. Jos muutoksia tarvitaan sen jälkeen, kun olet kirjautunut ulos, tilaus on peruutettava. Sinun on ladattava muutettu tiedosto ja tehtävä uusi tarjouspyyntö.  Valmistus alkaa Protolabsilla pikaisesti, joten sinulle voi aiheutua maksettavaa peruutuksesta.  Parasta on varmistaa, että kaikki on oikein, ennen kuin teet tilauksen.

Q: Miten teen muutoksia?  
A: Ennen tilaamista voit tehdä muutoksia valitsemalla tarjouspyynnössä vaihtoehdon ”Konfiguroi”. Voit myös ottaa meihin yhteyttä, jos portteja ja ulostyöntötappeja koskevaa suunnitelmaa tarvitsee muuttaa.   Muutoksia ei välttämättä voi tehdä tilauksen tekemisen jälkeen. Lisätietoja tästä saat ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

Q: Miten jaan tarjoukseni/mallini?
A: Napsauta Välitä tarjouspyyntö tarjouspyynnöstä tilauksen yhteenvedon tai tarjouspyynnön vaihtoehtojen kohdalta.  Jos tarjouspyyntö on valmis tilaukseen, voit napsauttaa myös projektissa oikealla ylhäällä kolmea pistettä ja valita Jatka.

Q: Miten voin tarkastella ja hallinnoida muutoksia?
A: Kun muutos ladataan, aikaisempi osa korvataan uudella versiolla.  Asiakkaat voivat kuitenkin lisätä ja poistaa osia ja muutoksia valitussa tarjouspyynnössä.  Muutoksia voi tarkastella valitsemalla kyseisen vaihtoehdon luettelosta kohdasta Osan vaihtoehdot. Samalla tavalla kuin nykyisessä järjestelmässämme.

Q: Voinko nimetä osia uudelleen vai voiko Protolabs tehdä sen puolestani?
A: Osia voidaan nimetä uudelleen tarjouspyynnössä napsauttamalla Vaihtoehdot ja valitsemalla sen jälkeen Nimeä osa uudelleen. Jos osa on tilattu ja sinun on vaihdettava laskulla oleva nimi, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. 

Q: Mihin läpimenoajat ovat kadonneet? 
A: Kaikki toteutettavissa olevat läpimenoajat näkyvät tilausprosessin aikana. Jos joitakin läpimenoaikoja ei näy tarjouspyynnössä, kyseiset ajat eivät ole normaalisti toteutettavissa.  Ota yhteyttä asiakaspalveluumme, jos tarjouspyyntöön on lisättävä nopeutettu läpimenoaika.

Q: Voinko arkistoida osia/tilauksia? Missä arkistoidut osat/tilaukset ovat?
A: Kyllä. Napsauta projektien kohdalla Kaikki projektit ja valitse sieltä Arkistoidut.

Q: Voinko valita/muuttaa toissijaisia toimia ennen uloskirjautumista?
A: Kyllä. Palaa konfigurointisivulle ja napsauta Lisää vaihtoehtoja / Toissijaiset toimet -kohdassa Valitse lisäpalveluja. Sieltä voit muokata valintojasi.

Q: Miten teen viime hetken muutoksia ennen uloskirjautumista?
A: Jos osaa tarvitsee muuttaa, napsauta Lataa muutos, niin saat uuden tarjouspyynnön.  Jos muutoksia tulee osoitteeseen, lähetystietoihin tai määrään, kaikki ne voidaan tehdä uloskirjautumisen yhteydessä.

Q: Miten teen muutoksen tilaamisen jälkeen?
A: Jos lähetystietoja tai osoitetta tarvitsee muuttaa, ota yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostitse tai puhelimitse.  Kaikki osaan, materiaaliin tai määrään liittyvät muutokset on tehtävä ennen tilauksen aloittamista.  Kun tilaus on Kanban (BOM) -tilassa, emme pysty enää tekemään muutoksia.

Q: Miten valitsen toimitusajan? Mitä tapahtui nopeutusvaihtoehdoille? 
A: Voit valita pikatoimituksen tarjouspyyntöä konfiguroidessasi. Jos haluamaasi toimitusaikaa ei ole tarjouspyynnössä, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Q: Milloin vero ja lähetyskustannukset lasketaan?
A: Vero ja lähetyskustannukset lasketaan, kun tarjouspyyntö on konfiguroitu.  Jos määrä on liian suuri tai lähetysosoitteessa on jokin ongelma, tieto lähetyksestä ilmoitetaan myöhemmin. 

Q: Miten voin seurata tilaukseni ja/tai lähetyksen tilaa?
A: Näet päivitetyt tiedot tililläsi tilausprosessin edetessä.  Sinulle lähetetään myös tilaus- ja lähetysvahvistus.

Q: Miten peruutan tilaukseni?
A: Mitä kustannuksia joudun maksamaan? Kustannukset riippuvat siitä, missä vaiheessa tilaus on järjestelmässä.  Jos haluat peruuttaa tilauksen, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Saat sieltä tiedon myös kustannuksista.

Q: Miten rekisteröidyn verosta vapautetuksi?  
A: Napsauta tarjouspyynnön vaihtoehtojen kohdalta ”Vapauta verosta”. Sinua pyydetään lähettämään verovapaustodistuksesi osoitteeseen [email protected].

Q: Miten voin vaihtaa valuutan?
A: Kun kaupankäyntivaluutta on määritetty ensimmäisessä tilauksessasi, valuuttaa ei voi muuttaa. Eri valuuttaa varten on luotava eri tili.

Q: Miksi minun on vastattava vientiä koskeviin kysymyksiin?
A: Osa vientiä koskeviin säännöksiin liittyvää vaatimustenmukaisuusohjelmaamme on noudattaa huolellisuutta sen varmistamiseksi, että meitä ei pyydetä valmistamaan osia, joiden vienti voi olla rajoitettua ja että asiakirjat vastaavat vaatimuksia. Asiakasta pyydetään ilmoittamaan tuotteensa tavarakoodit sen varmistamiseksi, että tulleja sovelletaan asianmukaisesti. 

Q: Olen jo täyttänyt tuotettani koskevan vientikyselyn.  Miksi minua pyydetään täyttämään se uudestaan?
A: Olemme päivittäneet kyselymme, ja pyydämme kaikkia asiakkaita täyttämään uuden kyselyn.  Tallennamme tämän kyselyn, eikä sinua enää pyydetä täyttämään sitä uudelleen.  Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutunutta vaivaa, mutta toivomme menettelyn varmistavan, että kaikki vientiä koskevat säännökset täyttyvät eikä tilauksesi viivästy.

Ruiskuvalu

Q: Voinko ladata useita osia yhdellä kertaa?
A: Kyllä, kaiken kaikkiaan voit ladata palvelukohtaisesti niin monta tiedostoa kuin haluat, mutta määrä rajoitettu 50 tiedostoon tarjouspyyntöä kohden. Voit, kun valitset oikeaa valintapainiketta, jos osa on tarkoitus ylivalaa tai jos hän on inserttejä.

Q: En näe enää olemassa olevaa tavaran määrää. Mistä tiedän, kuinka paljon minulla on jäljellä materiaalia teissä tiloissanne?
A: Ota yhteyttä asiakaspalveluun. Asiakas ei pääse näkemään varaston tasoa.

Q: Miten voin suojata suunnitelmiani nyt, kun en pysty antamaan oikeuksia vain muotin katsomiseen? Vaihtoehdot ovat joko täydelliset oikeudet tai ei oikeuksia kokonaan.
A: Suosittelme, että välität tarjouspyynnöt vain niille, suunnitellaan suunnitelmiesi osalta luotat.

Q: Miten prototyypin tekemisen ja kysynnän mukaan tapahtuvan valmistuksen (ODM) vaihtoehdot eroavat toisistaan?
A: Prototyyppien valmistuksen työkalun kestoikä on rajoitettu, kun tarvitset vain muutaman näytteen testausta varten. Määrä on yleensä alle 2 000 osaa. Jos muotille tapahtuu jotakin, kun 2 000 osaa on valmistettu, kaikesta lisähuollosta tehdään asiakkaalle tarjous. Hyväksyttyään tarjouksen asiakas maksaa lisähuollosta. ODM-muottien kestoikä on mahdollista, mikä tarkoittaa, että Protolabs vaihtaa muotin avulla.

Q: Milloin valitsen haluamani vaihtoehdon? Voinko muuttaa tätä valintaa tai tehdä tarjouspyynnön kummastakin tavasta?
A: Voit tehdä valinnan tarjouspyynnön tekemisen tai uloskirjautumisen aikana. Kyllä, voit tehdä eri tavalla saakka, kun muotti on tilattu. Napsauta alkuperäisessä tarjouspyynnössä Päätän myöhemmin.

Q: Miten valitsen inserttivalun tai ylivalun?
A: Napsauta latauksen aikana joko ylivalun tai inserttivalun valintapainiketta.

Q: Miten kuittaan ohjeet ja hyväksyn portteja ja ulostyöntötappeja koskevan suunnitelman?
A: Napsauta Tarkastele analyysiä ja seuraa kehotteita.

Q: Mistä lataan Protolabsin ehdottamia muutoksia koskevan tiedoston?
A: Löydät mallin latausvaihtoehdon tarkastellessasi tarjousta. Kun pääset hyväksyntävaiheeseen, voit ladata muokatun CAD-tiedoston.

Q: Miksi minun on hyväksyttävä portteja ja ulostyöntötappeja koskeva suunnitelma ennen tilaamista?
A: Se vähentää muotin valmistuksen aloittamiseen liittyviä viivästyksiä.  Kun tilaus on tehty, meidän ei tarvitse enää odottaa mitään.

Q: Kun hyväksyn suunnitelmani sekä portteja ja ulostyöntötappeja koskevan suunnitelman, milloin valmistus alkaa?
A: Muottisi valmistus alkaa pian tilauksen tekemisen jälkeen.

Q: Miksi en pysty valitsemaan asiakkaani toimittamaa materiaalia uloskirjautumisen yhteydessä?
A: Sitä ei välttämättä ole vielä määritetty järjestelmään.  Kysy lisätietoja prosessista myyntiedustajaltasi.

Q: Miksi en voi enää valita F1:tä viimeistelyvaihtoehdoksi?
A: Se riippuu valitusta materiaalista.  Muoville ja nestesilikonivalulle F1 on valittavissa.  Korkean lämpötilan muoveille tarjolla on F2.

Q: Miten vahvistan ryhmätyökalut?
A: Erityisohjeiden kohtaan on jätettävä kommentti, että osista on tehtävä tarjous ryhmätyökaluna.

Q: Miten näen sekä prototyyppien tekemistä (rajoitettu) että ODM-valmistusta (rajoittamaton) koskevan hinnoittelun?
A: Kun analyysi on valmis, napsauta Tarkista ja tilaa -näytössä olevaa linkkiä, niin näet volyymihinnoittelun ja voit vertailla suoraan prototyyppi- ja ODM-palveluja. Linkki on osahinnoittelun yläpuolella.

Q: Miten osoitan tilaustani koskevan näyteoikeudesta luopumisen?
A: Jos näytteiden määräksi syötetään yli 500 pyydettäessä analyysiä tai uloskirjautumisen yhteydessä, näkyviin tulee ponnahdusikkuna ja kehotus merkitä valintaruutu, jossa hyväksyt 500 kappaleen korvaamista koskevan menettelymme.

CNC-koneistus

Q: Miten valitsen kierrereiät?
A: Valitse Kierteitystoimeksianto kohdasta Tarkastele analyysiä.

Q: Mikä on ohje ja miksi minun on tarkistettava/hyväksyttävä jokainen niistä? Voiko kuka tahansa, joka pääsee tarkastelemaan tarjouspyyntöä, hyväksyä ohjeet?
A: Kyllä. Ohjeessa kerrotaan mahdolliset osaasi liittyvät ongelmat. Esimerkki: Materiaali puuttuu.

Q: Miten muutan prosessiani (jyrsintä/sorvaus) alkuperäisen valinnan jälkeen?
A: Asiakas voi valita jyrsinnän ja sorvauksen väliltä ainoastaan silloin, jos osa voidaan valmistaa kumpaakin menetelmää käyttäen ja vasta sitten, kun analyysi on valmis. Muutoin valitaan automaattisesti osalle parhaiten soveltuva vaihtoehto.  Asiakas voi lisätä erityisohjeita osan suunnittelun helpottamiseksi.

Q: Missä on raekuulapuhallus-vaihtoehto?
A: Raekuulapuhallus on edelleen viimeistelyvaihtoehtona. Valitse viimeistelyksi Purseenpoisto ja kevyt raekuulapuhallus.  Haluamme varmistaa, että tekemämme viimeistely on juuri tarkoittamasi, joten selvensimme tätä vaihtoehtoa.

Q: Missä ovat osaani koskevat toleranssit? En näe niitä tarjouspyynnössä.
A: Toleranssit näkyvät osan konfigurointikohdassa.  Kun materiaali valitaan, sitä koskevat toleranssit näkyvät kohdan alapuolella.

3D-tulostus

Q: Miten valitsen räätälöityjä viimeistelyvaihtoehtoja? Onko siihen liittyviä erityisiä ohjeita?
A: Kun olet ladannut osan tai osat, valitse konfiguroitava(t) osa(t) näytön oikealta puolelta.

Määritä haluamasi viimeistelyvaihtoehdot valitsemalla Viimeistele ja sitten pudotusvalikosta Räätälöi. Näkyviin tulee valintaikkuna, johon voit lisätä viimeistelyn yksityiskohtia koskevia kommentteja tai syöttää tarjouspyyntöäsi koskevia erityisohjeita (esim. piirrokset, kriittiset osat jne.)

Kun olet lisännyt erityisohjeet tai valinnut räätälöidyn viimeistelyn, voit lähettää tarjouspyyntösi teknisen tiimimme tarkasteltavaksi.

Tiimi lähettää oman tarjouksensa osat konfiguroituina kommenttiesi mukaisesti.

Q: Missä koontiversioni ovat? Miten kerron, mitkä osat yhdistetään toisiinsa?
A: Uudella verkkosivulla ei ole koontiversiokonseptia. Osat, joissa materiaali ja resoluutio on sama, voidaan yhdistää, ja sen vuoksi näiden osien hinta on hieman tavallista alhaisempi. Huomaat, että joidenkin osien hinta muuttuu, jos lisäät, poistat tai vaihdat toisen osan.

Q: Miten näen eri materiaalien hintavaihtoehdot?
A: Materiaalivalitsimen alapuolella on Vertaa hintoja -linkki, josta avautuu taulukko valittua osaa koskevista saatavilla olevista materiaaleista ja resoluutioista sekä hintatiedot.

Q: Miten pyydän tarkastuksia?
A: Erityisohjeet-kohtaan voit lisätä suoritettavaan tarkastukseen liittyvän kommentin ja piirroksen. Mainitse kommentissa yksityiskohdat pyydetystä tarkastuksesta, kuten tarkastettavien osien määrä, sekä muut tärkeät tiedot. Tarkastuksista veloitetaan lisämaksu.

Q: Miksi saman osan hinta poikkeaa aikaisemmasta uudella verkkosivullanne? 
A: Yksi uuden verkkosivumme eduista on se, että voit lisätä, poistaa ja konfiguroida osia hyvin samalla tavalla kaikissa palveluissamme.  Jotta tällainen joustavuus on mahdollista, meidän oli muutettava joitakin 3D-tulostettavien osiemme hinnoittelumenetelmiä.  Vaikka suurin osa osista hinnoitellaan edelleen samalla tavalla kuin ennenkin, muutoksia on tullut erityisesti stereolitografiaprosessiimme, tiettyihin osiin ja kokoonpanoihin.

Q: Miten tarkastutan tarjouspyyntöni teknisellä tiimillänne?
A: Lisää konfigurointisivulla erityisohjeet tai valitse räätälöity viimeistely, ja napsauta sitten Pyydä analyysi oikealla alhaalla, niin tarjouspyyntösi lähetetään tekniselle tiimillemme tarkastettavaksi.

Q: Materiaalienne nimet eivät ole enää valmistajien nimiä. Mistä tiedän, mitä materiaalia tarkalleen ottaen saan?
A: Materiaalisivullamme on yleisnimien luettelo. Löydät kaikkien 3D-tulostusmateriaalien valmistajan nimen materiaalisivullamme olevasta tietolomakkeesta.

Q: Mistä näen suunnitteluanalyysin palautteen?
A: Näet Muut-rivin sellaisten teknisesti tarkastettujen 3D-tulostettujen osien kohdalla, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia valmistusvaiheessa. Tulossa pian! Teemme parhaillaan töitä sen eteen, että saisit käyttöösi 3D-tulostettuja osia koskevat samanlaiset ohjeet kuin jotka nyt ovat saatavilla valetuille ja koneistetuille osille.

Q: Miksi en voi suunnata SLS- ja MJF-osarakennelmia?
A: Useimmat SLS- ja MJF-osat rakentuvat hyvin tarkasti yhdistelmäkulmaan, jonka tekninen tiimimme suuntaa tarvittaessa. Jos tarvitset tiettyyn kulmaan rakentuvaa SLS- tai MJF-osaa, voit ilmoittaa siitä Erityisohjeet-kohdassa. (Myöskään DMLS- ja PolyJet-menetelmä eivät mahdollista käyttäjän määrittämää suuntaamista, mutta SLA:ssa se on mahdollista.)

Q: Miten valitsen toimitusajan? Mitä tapahtui nopeutusvaihtoehdoille?
A: Stereolitografia: Valitessasi uloskirjautumissivulla kohdan Tarkastele tarjouspyyntöä näet kalenterin, josta voit valita päivän, jolloin haluaisit saada tilauksesi.  Oletuksena on vakiotoimitusaika, mutta voit valita halutessasi nopeamman toimituksen.  Päivämäärän alapuolella näet haluamaasi tavallista nopeampaan toimitusaikaan liittyvät maksut. Kaikki muut 3D-tulostuspalvelut: Sinun on pyydettävä analyysi saadaksesi tietään toimitusajan.

Q: Miten tarkistan, täytänkö luottoehdot? Myöhästyykö tilaukseni, jos en täytä?
A: Kysy lisätietoja soittamalla asiakaspalveluumme numeroon +46 (0) 8408 391 86, lähettämällä sähköpostiviesti osoitteeseen [email protected] tai ottamalla yhteyttä sinua lähimpänä toimivaan myyntiedustajaan. Uloskirjautuminen onnistuu verkossa ilman luottoehtoja. Kun luotto on hyväksytty, osiesi valmistus alkaa. Tämä voi viivästyttää tilausta.


Tarjous tunneissa ilmaisella valmistettavuusanalyysillä

PYYDÄ TARJOUS